Menu

Läheinen suhde kissaan vähentää stressiä

0 Comments


Usein koiraa kutsutaan ihmisen parhaaksi ystäväksi, mutta myöskään kissa ei suinkaan ole hullumpi seuralainen – itse asiassa moni pitää kissoista vieläkin enemmän kuin koirista. Kissa sopii myös henkilölle, joka ei jaksa ulkoiluttaa koiraa monta kertaa päivässä säässä kuin säässä niin, että hänen vagabond-kenkänsäkin kuluvat, ja kissaa voidaankin pitää monin tavoin koiraa helppohoitoisempana lemmikkinä. Kerromme tässä artikkelissa kissojen moninaisista hyödyistä omistajansa mielenterveydelle sekä siitä, millaisissa tilanteissa kissasta on aivan erityistä hyötyä.

Kissa lemmikkinä edistää omistajansa terveyttä monin tavoin

Kun perheessä on kissa, on siitä monin tavoin hyötyä perheenjäsenten terveydelle. Ensinnäkin kissan silittämisen on todettu alentavan verenpainetta ja vähentävän stressiä. Toiseksi erityisesti yksinäisille ihmisille kissa tuo kaivattua seuraa. Masentunutta ihmistä kissa voi auttaa pitämään päivärytmistä kiinni – rakkaan kissan kun on saatava asianmukaista ruokaa ja hoitoa, vaikkei masentunut henkilö muutoin jaksaisi nousta edes ylös sängystä. Kissaharrastus voi tuoda mukanaan myös ihmisystäviä, jos harrastus ulottuu kodin ulkopuolelle, kuten vaikkapa kissanäyttelyihin. Yhteinen kiinnostuksen kohde on hyvä aihe jutustelun aloittamiseksi, ja siitä on helppo saada aikaan pitempikin keskustelu uuden tuttavuuden kanssa.

Lapselle kissa on rakas ystävä, joka opettaa hänelle paljon

Lapselle kissasta tulee usein rakas ystävä, joka opettaa lapselle monia tärkeitä asioita. Se opettaa ottamaan vastuuta toisesta elävästä olennosta sekä huolehtimaan rakkaasta ystävästä parhaalla mahdollisella tavalla. Erityisesti yksinäiselle tai ujolle lapselle kissasta voi olla hyötyä yksinäisyyden karkottajana. Kissalle lapsi saattaa kertoa sellaisistakin asioista, joista hän ei vanhemmilleen kehtaa kertoa tai joita hän ei voi ystävien puuttuessa toisille jakaa. Sama koskee myös teini-ikäisiä nuoria, joilla saattaa olla sydämellään moniakin sellaisia asioita, joista ei tunnu luonnolliselta puhua vanhemmille. Kissa sen sijaan kuuntelee tuomitsematta ja arvostelematta. Lisäksi se pitää salaisuudet.

Kissa on monen vanhuksen rakkain ystävä

Moni vanhus kokee eläkkeellä olevansa kovin yksin. Lapset ja lapsenlapset elävät omaa elämäänsä ja saattavat asua kaukana. Moni vanhus ei myöskään mielellään halua häiritä omaisiaan omilla huolillaan tai yksinäisyydentunteillaan. Tässä kohtaa kissa voi olla arjen pelastaja. Kissasta voi olla vanhukselle juuri sitä seuraa, jota hän päivisin kaipaa, ja joka auttaa häntä pysymään aktiivisena.

Monelle vanhukselle kissa onkin kaikista rakkain ystävä, joka jakaa vanhuksen kanssa niin ilot kuin surutkin. Kissa on yleensä riittävän helppohoitoinen lemmikki, jotta toimintakykyinen vanhus pystyy siitä huolehtimaan. Koiran kohdalla tilanne on usein toinen, sillä koira vaatii päivittäiset lenkkinsä, joihin monen vanhuksen on vaikea kyetä.

Suomessa vanhusten kotihoitoa pyritään tukemaan mahdollisimman pitkään, minkä vuoksi ei tulekaan aliarvioida kissojen asemaa vanhusten seuralaisina. Itse asiassa jo joissakin vanhainkodeissakin on huomattu, kuinka merkittävä stressiä alentava vaikutus kissoilla on ja kissoja on alettu tuoda näihin laitoksiin vierailemaan vanhusten luona.

Monella vanhuksella on nuoruudessaan ollut kissa ja jopa muistisairaille vanhuksille saattaa kohota kyynel silmäkulmaan näiden päästessä jälleen kohtaamaan kissoja. Kissojen arvostelemattomasta luonteesta on hyötyä niiden asettuessa lämpöiseen syliin nukkumaan riippumatta siitä, muistaako vanhus eilisen päivän tapahtumia tai osaako hän enää huolehtia omista asioistaan. Mikäpä olisikaan parempi stressin lievittäjä kuin sylissä kehräävä kissa?